Kahvin terveysvaikutukset
Kahvinjuonnin terveysvaikutuksista on tehty runsas määrä tutkimuksia. Näissä tutkimuksisssa on havaittu, että kahvia nauttivat sairastuvat harvemmin maksakirroosiin, kakkostyypin diabetekseen, paksusuolen syöpään, rintasyöpään ja tulehduksellisiin sairauksiin. Nämä terveydelle suotuisat vaikutukset johtuvat tutkijoiden mukaan mahdollisesti kahvin sisältämästä fenolihaposta tai diterpeenistä.
Kohtuullinen, päivittäinen kahvinjuonti ei tee pahaa sydämelle. Kohtuukäyttö ei myöskään nosta verenpainetta, ei nosta veren kolesterolitasoa, eikä lisää verenpainetaudin riskiä tai vaarallisten rytmihäiriöiden esiintymistä. Sepelvaltimotaudin suhteen esiintyy keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia: sekä kahvia juomattomilla, että kahvia runsaasti juovilla on havaittu olevan kohonnut riski sepeltvaltimovaaraan.
Joidenkin tutkimusten mukaan kahvin sisältämän kofeiinin on havaittu vähentävän Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä ja viivyttävän siihen sairastumista, pienentävän Parkinsonin taudin riskiä ja vähentävän sen oireita. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa, jossa on tarkasteltu kofeiinin vaikutuksia muistihäiriöihin, on havaittu seuraavaa: vanhuksilla, jotka nauttivat 3 – 5 kupillista kahvia päivässä, on pienempi dementian esiintyvyys kuin enemmän kahvia nauttineilla tai kahvia käyttämättömillä.
Kofeiinin piristävä vaikutus
Kahvin piristävä vaikutus on ollut tiedossa jo siitä lähtien, kun kahvi on keksitty.
Kahvin sisältämä kofeiini tuottaa vireyden tunteen, parantaa suorituskykyä ja tarkkaavaisuutta, sekä vaikuttaa myönteisesti mielialaan. Parhaan vaikutuksen saavuttaa 1-2 kahvikupillisella ja 15 minuutin nokosilla. Yö- ja vuorotyöläisillä piristävä vaikutus on selvin.
Kofeiinin vaikutusmekanismi on seuraavanlainen:
Yksi kahvikupillinen sisältää 80-100 milligrammaa kofeiinia, joka estää välittäjäaine adenosiinia vastaanottavien reseptorien toimintaa aivoissa. Adenosiini vaikuttaa unirytmiin aiheuttaen väsymystä ja unipainetta etenkin pitkäaikaisen valvomisen yhteydessä.
(Lähteet: wikipedia ja kahvi.net)


