Moccamaster kahvinkeitin

Mikä tekee tuotteesta klassikon? Joidenkin mielestä klassikon aseman saavuttamiseen vaaditaan tuotteelta pitkä historia, kun taas toisten mielestä tuotteen on oltava esimerkillisen laadukkaasti toteutettu.

Yli 35 vuotta sitten Suomeen rantautuneet Moccamaster-kahvinkeittimet ovat löytäneet tiensä lukemattomiin suomalaisiin koteihin, vuoden 2009 lopulla Suomessa myytiin jo miljoonas Moccamaster-kahvinkeitin. Merkki on tullut tunnetuksi kestävistä ja laadukkaista kahvinkeittimistään, joilla kahvi valmistuu nopeasti ja hiljaisesti sekä ennen kaikkea maistuu hyvältä. Monen mielestä Moccamaster onkin se ainoa oikea kahvinkeitin.

Näistä syistä yhä tänäkin päivänä Hollannin Amerongenissa käsin valmistettavista Moccamaster-kahvinkeittimistä voidaan ehdottomasti puhua todellisina klassikkotuotteina.

Nautinto

Me suomalaiset olemme todellisia kahvin suurkuluttajia. Juomme kahvia keskimäärin 4 kuppia päivässä ja se on meille kaikki kaikessa. Juomatta jäänyt aamukahvi kiristää monen hermoja koko aamupäivän, eikä tilanteeseen ole muuta apua kuin kuppi hyvää kahvia.

Kahvi kuuluu erottamattomasti myös sosiaaliseen kanssakäymiseemme. Työpaikalla kuppi kahvia tarjoaa mahdollisuuden rentoutua kiireen keskellä ja vaihtaa pari sanaa työkavereiden kanssa. Samoin kun tapaamme ystäviämme, keskustelemme usein kahvikupin äärellä niin arjessa kuin juhlassa.

Joimme kahvia yksin tai ystäviemme kanssa, se tarjoaa meille nautinnon. Siksi hyvä kahvi on meille niin tärkeää.

Oikea lämpötila kahvinkeittimessä

Oikea lämpötila on ensiarvoisen tärkeää kahvin valmistuksessa. Mikäli veden lämpötila on kahvia suodatettaessa liian alhainen, ei kahvista irtoa kaikkia sen aromeja. Liian korkea suodatusveden lämpötila taas pilaa kahvin maun irrottamalla siitä kitkeriä makuja. Paras lopputulos saavutetaan veden lämpötilan ollessa 92–96°C suodatuksen aikana. Moccamaster-kahvinkeittimessä veden lämpötila on aina 92 °C ja 96 °C välillä kahvia keitettäessä.

Myös kahvin säilytyslämpötila vaikuttaa kahvin makuun. Kahvin maku on parhaimmillaan 80–85 °C lämpöisenä, korkeampi säilytyslämpötila tuo esiin kitkerän sivumaun. Moccamasterissa kahvi säilyy aina sopivan kuumana erillisen lämpölevyn vastuksen ansiosta. Osassa malleista lämpölevyn tehoa voidaan myös säätää erillisen kytkimen avulla.

Nopeus

Kun kahvinhimo iskee, sitä on saatava heti. Se tekee meistä yhtä kärsimättömiä kuin joululahjojen odotus lapsista. Riittävän lyhyt suodatusaika on merkityksellinen myös kahvin laadun kannalta, sillä kahvijauheen ja veden kontaktiaikana hyvät maut irtoavat ensimmäisenä. Ajan pidentyessä kahvista irtoaa enää vain kitkeriä makuja. Siksi kahvinkeittimen on oltava nopea. Moccamaster-kahvinkeittimet on suunniteltu nopeiksi. Muun muassa tehokkaan vastuksensa ansiosta Moccamaster keittää täyden kannullisen kahvia alle seitsemässä minuutissa.

Hiljaisuus

Tiesitkö, että kahvinkeittimen ei tarvitse porista ja puhista? Kahvinkeitin voi myös suoriutua tehtävästään hiljaisesti. Loppuun asti mietittyjen teknisten ratkaisujen ja laadukkaan toteutuksen ansiosta Moccamaster toimii hiljaisen tehokkaasti joka kerta.

Ympäristö

Moccamasterin kehittäjän Gerard C. Smit:n filosofia on jo 45 vuoden ajan ollut valmistaa kestäviä ja luotettavia tuotteita. Jokainen Moccamaster valmistetaankin käsin vain parhaita materiaaleja käyttäen. Pitkäikäisenä ja varmatoimisena Moccamaster on kestävä valinta. Moccamaster kahvinkeittimien suunnittelussa on myös panostettu energiatehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Tehokas keittovastus sammuu heti kahvinvalmistuksen jälkeen, ja päälle jää ainoastaan vähän virtaa kuluttava lämpölevy. Käyttöikänsä päähän tullessaankin Moccamaster on ympäristöystävällinen, sillä kaikki Moccamasterin osat voidaan kierrättää. Valitsemalla Moccamasterin tuet kestävää kehitystä.

Taustaa

Jo yli 40 vuotta ovat Moccamasterin kehittäjä Gerard C. Smit ja hänen yli 100 työtoveriaan valmistaneett Technivormin tehtaalla Hollannissa pelkästään kahvinkeittimiä.

Gerard C. Smit:llä ja työntekijöillä Technivormilla on filosofia: ”Valmistamme kestäviä ja luotettavia tuotteita, joihin kuluttaja voi luottaa sataprosenttisesti. Huolehdimme ympäristöstämme valmistamalla tuotteita, jotka ovat energiatehokkaita ja joiden elinikä on pitkä. Käytämme kierrätettäviä materiaaleja”.

Tyylikäs design ja tekniset hienoudet eivät kuitenkaan takaa hyvän makuista kahvia. Laadukkaan kahvinkeittimen tunnistaa Europen Coffee Brewing Centren (ECBC) hyväksynnästä. Moccamaster oli ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu kahvinkeitin, joka täytti ECBC:n tiukat kriteerit v.1977. Tänään kaikki Moccamaster -kahvinkeittimet ovat ECBC:n hyväksymiä.

Lue lisää osoitteesta www.ecbc.info.

European Coffee Brewing Centre (ECBC) on puolueeton kahvilaboratorio Euroopassa. ECBC tutkii ja testaa koti- ja ammattikäyttöön tarkoitettuja kahvinvalmistuslaitteita. Saadakseen ECBC:n hyväksynnän kahvinvalmistuslaitteen tulee täyttää tietyt kriteerit. ECBC -merkintä on kuluttajalle merkki hyvästä kahvinvalmistuslaitteesta.